Uusimmat blogit

Yhteystiedot

Anne Ojajärvi JALASJÄRVI
 anne.ojajarvi@netikka.fi 0500-797 600

Jäitä poltellen

Share |

Sunnuntai 31.1.2016 klo 20:54


Sotesta kirjoittaminen on tuntunut minusta jotenkin vaikealta. On tuntunut, että kaikki on jo sanottu moneen kertaan. Edellisen tai nykyisen hallituksen aivoitusten perässä ole oikein tahtonut pysyä vaikka tässä on yrittänytkin asioita aktiivisesti seurata. 

Vertauskuvallisesti voisi muotoilla, että sote-soppa on seissyt nyt taas useamman kuukauden lämpimällä hellalla.  Kun kaavailut itsehallintoalueiden määrästä ja rajoista piirrettiin kartalle, sen jälkeen ei olekaan tapahtunut mitään. Sote-ministeri Juha Rehula on useissa yhteyksissä vakuutellut, että kaikki on hallinnassa. Toivottavasti niin on. Rahoituskysymys on NIIN vaikea ja kompleksinen, että uskon vasta kun näen. Avoimien kysymysten ratkaisemiseen pitäisi nyt valjastaa kaikki parhaat hevoset ja pitää keskustelu kuumana, vaikka jäitä poltellen.

Hyvilläni panin merkille eduskunnan varapuhemies Paula Risikon ulostulon perjantain Hesarissa. Hän vaati, ettei sotea ja jättimäistä aluehallintouudistusta yritetä tehdäkään yhtä aikaa. Mielestäni hän on asiassa niin oikeassa kuin vain oikeassa olla voi. Ajan merkkejä kun seuraa, on selvää, että mammuttiuudistus on aivan liian suuri pala järjestelmällemme. Olenko pikkuisen pessimistinen? Jep. Puolueiden näkemykset, alueiden erilaisuus ja käytettävissä olevat rahat tulevat aiheuttamaan ylipääsemättömiä ristiriitoja suhteessa nökemyksiin kansalaisten tarpeista - viimeistään päätöksentekovaiheessa.   

Sote-kuntayhtymissä näyttää levottomuus lisääntyneen. Kuntapäättäjät haluavat varmistella asemiaan, vaikkei mistään voida olla varmoja. Täysulkoistuksia selvitellään ja toteutetaan nyt vauhdilla. Pihlajalinna houkuttelee kuntapäättäjiä päivystys-porkkanalla, niinkuin se pelastaisi kaiken. Päivystys alkaa olla oma erikoisalansa, tyytyväinen päivystyksen asiakas on vasta saadessaan vaivaansa asiantuntevaa hoitoa ja oikeat lääkkeet. Terveydenhuoltopalveluita ja lääkäreitä kyllä tarvitaan, mutta suunnitelmallisia sellaisia, erityisesti terveyden edistämistä tai kansansairauksien hoitoa ja pitkäaikaissairaiden seurantaa varten.

Suurten ratkaisujen aika ei ole nyt. Keskityttäköön kuntayhtymissä ja kunnissa tuottamaan parhaita palveluita nykyisissä rakenteessa, katseet tiiukasti maakunnalliseen sotessa. Kehittämisen nimissä tehdyt yhtiöittämiset, ulkoistukset tai suuret rakennusinvestoinnit ovat kaikki perustyöstä pois. Kiinnittäisin nyt erityistä huomiota lasten ja perheiden hyvinvointiin sekä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluihin. 

WP_20160131_15_29_44_Pro.jpg

Luistelu on todella jees, vaikkei se helppoa ole. Peräseinäjoen Kalajärvellä oli valtava luistelubaana metsän keskellä. Keuruulla oli kilometritolkulla aurattua järven jäätä. Meilläkin järviä riittää. Eihän olisi hullumpi idea kokeilla luistelureittiä? Lamminjärvi? Säläisjärvi? Korvajärvi ainakin oli nätisti jäätynyt, kun siellä ennen lumisateita päästelin :)  

WP_20160131_15_30_20_Pro.jpg

Luistelubaanan pitää näyttää tältä, vaan ei teiden. Koko yhteiskunta haluaa nyt optimoida. Etujen perkaamiseen pitäisi vain sopia yhteiset säännöt.

 


Kommentit

1.2.2016 21:26  Demos

Asiaa taas kerran, vaikka sote ja aluehallinto ovat ehkä kuitenkin aika lailla samalla kertaa ratkaistavia.
Mitäs tällä paikallislehdessä olleella jikkijutulla oikein tarkoitetaan? Voiko kaupunginhallituksen jäsen optimoida omia tehtäviään ja jättää sotepaikan tässä tilanteessa? Enpä ole moista nähnyt, vaikka kyllä kai osasi odottaa, pitäisi jotakin vastuuta oman asian optimoinnin sijaan kai olla? Mikä peli nyt on sovittu?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini